Teokset

Suvin talvi, yhdessä Suvi Teräsniskan kanssa (2017, Otava)

Yökirja, lastenkirja (2015, Tammi)
kuvitus: Satu Kettunen
yö
Kirkkaat päivä ja ilta, romaani (2013, Siltala)
kirk
Tahdoin sinut – totuuksia ja tehtäviä hääjuhlaan, täytettävä häävieraskirja (2009, WSOY)
Arvaa ketä ajattelen, romaani (2007, WSOY)
Karkkiautomaatti, romaani (2003, Otava)
Kaksi kevättä, romaani (2001, Otava)
Seitti, romaani (1998, Otava)
Kiinalaiset kengät, nuortenromaani (1996, Otava)
Kivienkeli, nuortenromaani (1993, Otava)

WP_000281

Omin sanoin

Jos minulta kysytään, millaisia kirjoja kirjoitan, ensimmäiseksi huomaan sanovani ”pieniä”. Ennen kaikkea siksi, että kirjani ovat sitä kooltaan. Siinä ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä jokainen kirja on vaatinut useita kirjoituskertoja ja jotkut ison taustatyön.

Olennaista on se, että olen yksityiskohtien ja pienten havaintojen ystävä. Niiden kautta kuvaan isompia asioita. Suuria tunteita ja tarinoita voi tiivistyä pieniin hetkiin kuten napin vierimiseen lattialla, kahvikupin korvan irtoamiseen, muurahaisen etenemiseen kylkeä pitkin, siihen miten silittää mekkoa reisiä vasten odottaessaan häntä, joka ei tule.

IMG_8741

Kirjoista itselleni tärkeimmät:

Yökirja (2015)

Ensimmäinen lastenkirjani, jonka huikea kuvitus on ihanimmista ihanimman Satu Kettusen käsialaa. Kirjan päähenkilö on päivänvalolle allerginen kuusivuotias Kuu, joka eräänä yönä tapaa mäellä toisen yön kulkijan, Raan. Vai tapaako?

Tarinan voi lukea niin ystävyyden kuin yksinäisyyden kuvauksena. Se kertoo sivullisuuden kokemuksesta ja oman paikan etsimisestä. Siitä lohdullisuudesta, että jossain on aina joku, yössä ei ole yksin.

Tarinassa ei mitään lyödä lukkoon, ei sukupuoliakaan. Itse ajattelin Kuun pojaksi ja Raan tytöksi, mutta Kuun voi halutessaan tulkita myös tytöksi. Perinteisestihän kuu mielletään feminiiniseksi. Näiden tulkintojen myötä tarina voi saada yhä useampia tasoja.

Syksyllä 2017 Yökirja oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi. Palautteen perusteella se on myös aikuistenkirja. Lukijoita on ilmoittautunut ikähaitarilla 3-90 v.

Kirkkaat päivä ja ilta (2013)

Kirjan keskiössä on Iidan ja Eliaksen tarina. Nuori Iida muuttaa v. 38 opettajaksi vieraalle paikkakunnalle. Hän on täynnä intoa ja uusia unelmia, mutta törmää pian yhteisön hänelle varaamaan liian ahtaaseen rooliin. Ennen kaikkea hän törmää sillalla tuntemattomaan mieheen, joka muuttaa hänen elämänsä suunnan. Kohtalon sinetöi seuraavana vuonna syttyvä sota.

Nykyajassa vanha Edla, Iidan pikkusisko, odottaa kuolemaansa. Hän haluaisi jo lähteä, mutta on menneisyytensä takia siihen vielä liian rauhaton. Hänellä on kannettavanaan Iidan ja Eliakseen liittyvä tieto, jonka hän vihdoin pääsee jakamaan sattumalta elämäänsä tupsahtavalle nuorelle miehelle. Tämä mies on Viljami, palomies-sairaankuljettaja, joka on henkilökohtaisessa elämässään isojen valintojen äärellä. Nuoren miehen ja vanhan naisen ystävyydessä kirjoitetaan loppuun jotain aikanaan kesken jäänyttä. Viljamin osuuksissa äänen saavat myös sellaiset tunnot, jotka Iidan osuuksissa jäivät salaisuuksiksi.

Kirja on monessa paikassa määritelty rakkausromaaniksi mutta se on myös muuta, kertomus sukupolvesta toiseen jatkuvista kohtaloista, vastuusta ja valinnoista, luottamuksesta ja lohdusta.

Kirjaa kirjoittaessani kuuntelin paljon Brian Enon kappaletta An ending. Ja itkeä pillitin. Mutta oli minulla hauskaakin, etenkin Viljamin osuuksien parissa. Noin ylipäätään näen ympärilläni paljon komiikkaa ja sitä olen yrittänyt tuoda teksteihinikin, kaihoisien tunnelmien lisäksi.

Arvaa ketä ajattelen (2007)

Tämän kirjan kehyksenä on Ainon ensimmäisen oman valokuvanäyttelyn avajaiset. Näyttelyssä on vedenalaisia kuvia, joihin liittyy traaginen tarina Ainon lapsuudesta ja nuoruudesta. Aino on kasvanut hiljaisessa perheessä, symbioosissa kaksi vuotta vanhemman veljensä kanssa. Akilla on arpi huulessa, Ainolla rinkelitukka, ja yhdessä heillä on saumaton ymmärrys. He ovat aikakonekaksoset, sääntöjenrikkojat, yksi ja sama. Kaukaisina kesinä tuttavaperheen sinisellä huvilalla tapahtuu asioita, joita ei ole lupa unohtaa.

Tämä kirja haki Kirkkaiden tavoin muotoaan pitkään, mutta sitten kun kirjoittaminen alkoi sujua, nautin siitä suunnattoman paljon. Kirjassa myös viitataan Arundhati Royn Joutavuuksien Jumalaan, jonka sisarusten sydämeenkäyvälle tarinalle halusin kirjoittaa sukulaistarinan toisenlaisiin maisemiin.

WP_003634 2

Kaksi kevättä (2001)

Tämän kirjan mainitsen siksi, että sitä oli niin raikasta kirjoittaa runollisen ja haahuilevan Seitin jälkeen. Yhäkin kaipaan toista sen kertojaa, vanhaa lasinpuhaltajaa Aaroa, joka kirjoittaa kirjeitä lapsuudenrakastetulleen. Toinen päähenkilö on opiskelijatyttö Sara, joka ihastuu tanssivaan Unnaan. Molemmat kertovat tarinan hänestä, joka on kulkenut ohi, mutta muuttanut jotain peruuttamattomasti. Hänestä joka alkaa kun itse loppuu, ja päinvastoin. Lempiaiheitani!

Kivienkeli (1993)

Onhan tämäkin mainittava, koska tästä kaikki alkoi. Aloitin kirjan kirjoittamisen 13-vuotiaana, lopullisen muotonsa se löysi kun olin 16. Se julkaistiin ollessani 17-vuotias. Olin tuohon asti ollut kirjoittamiseni kanssa pääasiassa yksin enkä sen kummemmin perillä kentän kuhinoista. Tietämättäni olin käsitellyt kirjassani jotakin tuoreella tavalla, ja Kivienkeli herätti ilmestyttyään huomiota kirjoistani toistaiseksi eniten.

Sain Topelius-palkinnon, jolla oli huomioarvoa enemmän kuin nykyisin, sillä Finlandia Junioria tai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa ei tuolloin vielä ollut. Olin tapahtumista lähinnä hämmentynyt, ja onnekseni niin naiivi, etten älynnyt edes jännittää. Menin minne pyydettiin ja tein mitä ehdotettiin, vaivasin taikinaa televisiohaastattelussa tukka pystyssä tai yritin keskittyä kysymyksiin ties millä messuilla kun vieressä painittiin. Olen viihtynyt sittemmin hyvin vähän vähemmällä huomiolla.

Kivienkelin päähenkilö on yhdeksäsluokkalainen Sini, joka ystävystyy mielenkiintoisen mutta vaikean Tikun kanssa. Tikulla on ongelmia, joiden edessä Sini on voimaton. Kirja on ennen kaikkea kuvaus ystävyydestä, ja esikoiskirjoille tyypilliseen tapaan kasvutarina. Sivujuonteena kirjassa on seksuaalinen hyväksikäyttö, jota siihen aikaan ei nuortenkirjoissa ollut vielä käsitelty niin paljon kuin nykyään. Siinä lienee yksi syy huomioonkin. Itse en ole pystynyt avaamaan kirjaa moneen vuoteen, mutta ajattelen sitä hellyydellä, ensimmäistä lastani.

WP_003061

 

 

 

 

Mainokset